Hei, olen Marina kailaheimo

Momentifyn sydän

Olen valokuvaaja ja sisällöntuottaja pääkaupunkiseudulta.


Valokuvaus on ollut osa elämääni jo nuoruudesta asti. Kamera on kulkenut mukanani vuosien ajan, ikuistaen pieniä ja suuria hetkiä, juuri niitä, jotka tekevät elämästä merkityksellistä. Kamera on minulle kieli, jonka kautta kerron tarinoita.


Momentify syntyi halusta tallentaa aitoja tunteita ja merkityksellisiä hetkiä. Kuvaan potretteja miljöössä, mutta teen myös tapahtuma-, yritys- ja tuotekuvauksia sekä muita visuaalisia projekteja. Tärkeintä minulle on, että kuvat tuntuvat eläviltä ja kertovat tarinan juuri sellaisena kuin se on,  rehellisenä, rosoisena ja samalla kauniina.


Viime vuodet ovat muuttaneet myös omaa suhdettani elämään ja kuvaamiseen. Vakava sairaus pysäytti minut ja opetti katsomaan maailmaa uudesta näkökulmasta. Syövän jälkeen mikään ei ole enää täysin siloiteltua, ja juuri siksi arvostan entistä enemmän hetkiä, jotka ovat aitoja ja merkityksellisiä.


Saman tarinallisen ja visuaalisen näkökulman tuon myös sisällöntuotantoon. Teen videoita ja valokuvia sosiaaliseen mediaan sekä brändien kampanjoihin UGC tuotantona. Oma sisältöni käsittelee syövästä toipumista, hiusten hidasta kasvua, herkän ihon hoitoa, meikkiä sekä arjen pieniä hetkiä, myös ruokasisältöä ja rentoja kokkailuhetkiä keittiössä. Kerron siitä, miltä tuntuu rakentaa itseään uudelleen sairauden jälkeen, mutta mukana kulkee aina myös lämpö, visuaalinen herkkyys ja aitous.


Tällä hetkellä toivun edelleen sairaudesta ja jalan leikkauksesta, joten työskentelyni voi ajoittain olla hieman hitaampaa. Intohimoni kuvaamiseen ei kuitenkaan ole kadonnut, päinvastoin. Nyt jos koskaan haluan keskittyä siihen, mikä tuntuu aidosti tärkeältä: elämän ainutkertaisiin hetkiin ja niiden kauniiseen tallentamiseen.


Lämpimästi tervetuloa mukaan Momentifyn maailmaan. Kuvataan yhdessä jotain merkityksellistä.

 

 

“Älä kuvaa sitä, miltä asia näyttää. Kuvaa sitä, miltä se tuntuu.”

 

- Minor White

 

 

 

ota yhteyttä

odotan kuulevani sinusta. Toivottavasti voimme luoda yhdessä jotain kaunista ja unohtumatonta.